Sivut

joulukuuta 15, 2012

Ei vaineskaan...

Talvi tuli ja meni, nyt on kahdeksan astetta lämmintä ja aurinkokin paistoi tänään. Ensi viikolla tulee varmaan kohtalainen shokki, kun koneesta astuu pakkaseen. Mitään talvivaatteitakaan ei ole mukana, mutta ehkä sitä kotiin asti selviää.

Torstaina pidettiin läksiäisen tapaiset työporukalla. Syötiin Raclettea, eli sulatettua juustoa, perunoita ja makkaraa. Mmmm. Oli tosi hauska ilta, joka jatkui hieman turhan myöhäiseen. Nukkumaan menin kahden jälkeen, mutta töihin meno ei viivästynyt kuin tunnilla. :) Osa porukasta saapui vasta vähän myöhemmin.

Huomenna olisi tarkoitus mennä Aacheniin joulumarkkinoille. Työkaveri oli sinne lähdössä ja kysyi haluanko tulla mukaan. Erinomainen tilaisuus vielä poiketa Saksassa ennen kotiin paluuta. Tästä menee noin puoli tuntia autolla Aacheniin. Maanantaina syödään lounasta "tyttöjen" kanssa, eräänlaiset läksiäiset nekin.

Ensi viikon torstaina sitten on suunta kohti talvista Suomea. Hip hei! :)

joulukuuta 08, 2012

Talvi

Jospa sitä aloittaisi miehen visiitin hehkutuksella. Kuvamuodossa tosin.


Lentokenttäjunassa menin vahingossa ykkösluokkaan. Konnari sanoi kuitenkin, että ei tarvitse vaihtaa. :)


Pakollinen Manneken Pis -kuva.


Tässä ollaan matkalla katsomaan Europarlamentin rakennuksia, mutta patsaan varjolla piti napata kuva vapaana ulkoilevasta koiruudesta. Kadun molemmin puolin oli puistoa ja koira siirtyi nätisti puistosta toiseen isännän vierellä. Puistossa koiruus nuuskutteli omiaan ja isäntä rauhallisesti käppäili eteenpäin. Ai miten niin omia koiruuksia ikävä?


Tälläinen torni oli yhdessä puistossa Brysselissä. Opastekyltin mukaan torni oli rakennettu vain taidonnäytteeksi kivirakentamisesta ja paikallisen raaka-aineen esittelyyn. Hirveän sympaattinen rakennus, vaikka taisikin olla ontto sisältä.



Bruggessa kiivettiin kunnollisina turisteina kellotorniin, josta olikin komeat näkymät kaupunkiin. Tornin rappuset kävivät ahtaammiksi mitä ylemmäs kiivettiin ja ohittaminen oli mielenkiintoista. Hyvin kuitenkin selvittiin ja oli se sen arvoista. Kuunneltiin myös kellojen soitto tornissa ja pitihän se hammaspyörien ja soittorummun pyörintä saada myös videolle.


Bruggesta tehtiin pikavisiitti Oostendeen katsomaan Atlanttia. Sekä ilma että vesi oli kylmää, mutta sain sentään keräiltyä muutamat simpukankuoret muistoksi.


Liègessä sitten kiivettiin Citadelle-kukkulalle. Ei tosin näitä rappusia pitkin, vaan hieman loivempaa reittiä.

Siinäpä se lomaviikko pähkinänkuoressa oli. Valokuvia tuli kyllä otettua noin 250, että mahtui siihen viikkoon kaikkea muutakin mitä tällä kattauksella ei näy.

Tällä viikolla on ollutkin tapahtumarikasta. Tiistaina menin bussilla keskustaan, mutta en tavallisesti käyttämälläni linjalla. Matka olikin mielenkiintoinen ja kesti reilusti yli puoli tuntia, kun kuski vaihtoi reittiä ruuhkia välttääkseen. Vain joutuakseen toiseen ruuhkaan. Tehtiin myös yksi kiertotieyritys, joka päättyi siihen, että bussi piti peruuttaa ahtaasta paikasta pois ja palata takaisin. Eksoottista. Päästiin kuitenkin lopulta keskustaa ehjinä ja sain kauppaostokseni hoidettua.

Tällä viikolla on tullut myös lunta. Vai olikohan se jo viikko sitten sunnuntaina? No, lähiaikoina kuitenkin. Ei sitä nyt montaa senttiä ole ja huomiseksi luvataan +5 ja vesisadetta, että huomisen jälkeen ei ole sitäkään. Ikkunasta näkyi jossain vaiheessa tälläistä.


Ai niin, ja keskiviikkona en voinu surffailla netissä koko iltaa, kun hiiri jäi töihin. Menin sitten keittiöön hengailemaan ja lopulta päädyin tekemään yhden kämppiksen kanssa täytettyjä paprikoita, kun sillä oli menossa herkkusienet vanhoiksi. Oli kyllä ihan hauskaa vaihtelua ja ruoasta tuli syötävää.

Enää on 11 päivää jäljellä. Tosi nopeasti on aika kulunut ja olen viihtynyt hyvin. Tänään kävin hakemassa vähän tuliaisherkkuja. Täytynee tehdä laukun koepakkaus ja katsoa kuinka paljon voi vielä ostaa. :)

marraskuuta 24, 2012

Kuvia

Parin tunnin päästä on lähtö kentälle puoliskoa vastaan, jee! Kun huone ja kylppäri tuli jo siivottua ja lounastakin syötyä, ajattelin laittaa pari kuvaa tänne aikani kuluksi.


Ainoa Frankfurtista otettu kuva.


Mahtavat ruskavärit Darmstadtin lähistöllä.


Darmstadtin kuuluisin maamerkki, häätorni.


Kölnin lemmenlukkosilta. Ikävästi heijastuksia tuli kuvaan, mutta tässä kuvassa näkyi eniten lukkoja. Silta oli aika pitkä ja lukkoja oli uskomaton määrä.


Oletettavasti Kölnin tuomiokirkko. Junasta kuvattuna.

marraskuuta 19, 2012

Viimeinen vuokra...

tuli maksettua tänään. Kuukausi jäljellä. Sen kunniaksi pesin pyykkiä ja tällä kertaa käytin myös kuivausrumpua. Ei vaatteet kyllä ihan kaappiinlaittokuiviksi tulleet, mutta luultavasti aamulla huoneessa ei oo tropiikkia.

Frankfurtin junailu sujui ongelmitta, vaikka tunnelma oli kuin VR:llä konsanaan. Mennen tullen odottelimme keskellä korpea ratatöitä ja mennessä oltiin ainakin vartti myöhässä. Mutta muuten junalla oli kyllä mukava matkustaa ja näki maisemiakin kohtalaisen hyvin. Vaikka aika monessa tunnelissa olikin ihan pimeää. :) Muutenkin oli mukava reissu ja tuli pölistyä kuulumisia ihan huolella.

Viime viikonloppuna olin vaan rennon letkeästi kämpillä, vaikka lauantaina vähän pitikin käydä ostoksilla. Parit korvikset piti hankkia, kun mukaan otetuista palloista irtosi pallo. Sen saanee liimattua kasaan, mutta se jää kotihommaksi. Myös söpöllä pingviinin kuvalla varustettu huppari muutti mun luo. Ja kävin tietty ruokakaupassakin. Jälleen hämmästelin sitä, että hyvä kun korin juuri jaksoi kassalle kantaa ja loppusummaksi tuli noin kolmekymppiä. Kauhee järkytys varmaan tulee, kun käy Suomessa ekan kerran kaupassa reissun jälkeen.

Huomenna on ruokaa tarjolla yliopistolla, kun opiskelunsa päättävät keräävät rahaa matkakassaan ja järjestävät jonkinlainen buffetin. Jee, ei tarvi miettiä mitä söis. :) Ensi viikonloppuna alkaakin sitten viikon loma puoliskon kanssa, jolloin ei varmaan blogissakaan kauheesti tapahdu. Muutaman kuvan voisin sitä ennen laittaa, mutta vielä toistaiseksi ne kuvat oottelee kamerassa.

marraskuuta 09, 2012

Reissua pukkaa

Aikalailla on taas ollut samaa kaavaa toistavia päiviä. Arkena vilahtaa kyllä tunnit niin nopsaan, varsinkin jos käy kaupassa tai on jotain muuta asioita hoidettavana. Vielä on nurmikot ihan vihreitä, vaikka isosta osasta puita onkin lehdet jo varisseet.

Huomenna suuntaan Saksaan treffaamaan kaveria. Tosi kivaa! Liègestä on suora junayhteys Frankfurtiin ja matka taittuu reilussa kahdessa tunnissa. Junalipun hinta on kyllä aika suolainen, mutta tuskinpa sitä elämässä kovin montaa kertaa on tälläisen reissun äärellä. :)

Parin viikon päästä tulee parempi puolisko kylään, kyllä sitä on odotettukin. Vaikka on kyllä muun perheen vierailustakin vielä kirjoittamatta raportti. No, tänä viikonloppuna ei taida kyllä ehtiä, mutta jospa tähän laittaisi pari kuvaa ja kuittaisi homman sillä. :)


Liègen keskustassa on muutamia kadunpätkiä, jotka muodostavat historiallisen keskustan. Ihania pieniä kujia, joiden varrella talot näyttivät kovasti asutuilta. Aika idyllinen asuinpaikka keskellä kaupunkia, mutta kuitenkin omassa sopessa.


Tässä ihastellaan Santiago Calatravan luomusta, eli päärautatieasemaa. Tarkoituksella valitsin kuvan, josta tuskin kukaan ihmisiä tunnistaa. :)


Maailmanpyörässä pystyi sentään muutaman kuvan ottamaan, ennenkuin piti laittaa toinenkin käsi turvakaiteeseen. ;)


Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet olivat nähneet pari parempaakin päivää, mutta komeita ne olivat vieläkin.

Kuvia olisi kyllä enemmänkin, mutta ehkä tyydytään tähän raporttiin. Ja toisaalta kyllä tuntuu, että enemmänkin kuvia olisi voinut ottaa. Tärkeintä ehkä kuitenkin, että oli itse paikalla ja muistot säilyy, vaikka kuvaaminen olisikin unohtunut.

marraskuuta 02, 2012

Jääkaappi(!) ja puoliväli

Oho, maanantaina saapui jääkaappi. Panttimaksu oli 50 euroa, jonka saa takaisin lähtiessä ja vuokraa tuli maksettavaksi 5 euroa. Yllättävän hyvin sitä on pärjännyt ilmankin, mutta kyllä juusto ja makkara leivän päällä aika hyviltä maistui.

Tiistaina käytiin työkavereiden kanssa keskustan tivolialueelle pällistelemään. Pari hullua meni yhteen kieputtimeenkin, me muut voitiin pahoin pelkästä katsomisesta. :) Aika kauan me siellä viihdyttiin, kun kämpille pääsin vasta puoli yhdentoista aikoihin. On kyllä tosi mukava, että työkaverit on näin sosiaalisia. Ensi viikolla mennään lounaalle ravintolaan ja ennen joulua on vielä kai jonkinlainen jouluateriakin.

Eilinen ja tämä päivä on vapaata pyhäinpäivän kunniaksi. Eilinen on virallisesti vapaa ja ehkä tää perjantaikin on, tai ainakaan kukaan ei kuulemma ole töissä yliopistolla. Myös virastot, postit ja pankit ilmeisesti on tänäänkin kiinni. Tavalliset kaupat on kai normaalisti auki.

Keli on muuttunut yhä syksyisemmäksi ja kellon siirron huomaa kyllä täälläkin. Viime viikonloppuna ikkunasta näkyi kuurainen maisema.


Tällä viikolla on oltu siinä viiden asteen tuntumassa, välillä jopa lähellä kymmentä astetta. Päivä täällä on reilun tunnin pidempi kuin Suomessa, vaikka eipä sitä aurinkoa enää töistä tullessa näykään.

Otsikon puoliväli tarkoittaa työviikkoja. Kuusi viikkoa on mennyt ja seitsemän on vielä jäljellä, mutta noista seitsemästä yksi on lomaviikko.

lokakuuta 25, 2012

Syksy

Eilisessä kuvassa näkyy, että syksy on saapunut tännekin.



Tänä aamuna olikin sitten vähän toisen näköinen maisema.

Viime viikonlopun 120 kuvaa on vielä katsomatta läpi, mutta ehkä ensi viikonloppuna voisi saada aikaiseksi tarinan kotiväen vierailusta.

lokakuuta 16, 2012

Pipo

Ensi viikonlopuksi luvataan jopa 24 astetta lämmintä. On se hyvä, että sain pipon valmiiksi, niin ei päätä palele. :)



Värisävy on tummempi kuin kuvassa, mutta en jaksanut odottaa aurinkoisempaa kuvaushetkeä. Mallin, Hinagiku hat, poimin Ravelrystä (linkki). Puikot oli isommat ja lanka paksumpaa kuin ohjeessa, joten "vartalosta" tuli hieman lyhyempi kuin ohjeessa. Lankaa jäi pieni nöttönen, että eipä siitä isompaa olisi tullutkaan. Ihan kivalta se peilistä kuitenkin näytti, että varmaan tulee käytettyä. Luultavasti ei kuitenkaan tänä viikonloppuna.

lokakuuta 14, 2012

Tavallinen viikko

Päivät rullaa kyllä kauheeta tahtia. Just vasta oli maanantai ja nyt ollaan jo sunnuntaissa. Viikolla ei nyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa tapahtunut. Töihin, takas ja sama uusiksi seuraavana päivänä.

Eilen sain aikaseksi lähdettyä metsästämään keskustaan lankakauppaa. Olin luonnollisesti valmistaunut etsimällä lankakauppoja netistä ja sen lisäksi vielä katunäkymän avulla varmistin liikkeen sijainnin. Insinööri, minäkö? :) Huolellinen valmistautuminen kannatti ja löysin kaupan. Valikoimaa oli tosi hyvin, vaikka useimmat langat olivat keinokuitua. Löysin kuitenkin muutaman kerän pipolankaa ja puiset puikot. Ihan onnistunut reissu.

Hilluin myös paikallisessa ostoskeskuksessa, mistä löytyi kaikkea mitä olis voinu tarvita. Ruokakaupassakin poikkesin keskustassa, ja kyllähän siinä taas meni aikaa, kun oli uusi ja vielä eri ketjun kauppa. Kasasin korin täyteen tavaraa ja ihmettelin kassalla, kun loppusumma oli 35 euroa. Korissa oli lähinnä kuivatarvikkeita, mutta silti tuntui aika halvalta.

Tänään sitten onkin tullut vaan laiskoteltua ja vähän etsittyä uusia metsäpolkuja. Löysinkin ihan kivan reitin, joka tuo vähän vaihtelua jo kuljettuihin polkuihin. Metsässä on kyllä vielä todella vihreää, vaikka osa lehdistä alkaa jo kellastua.


Vielä aika vihreää.


Muratti sitkeästi kiipesi puuhun.


Kylttien mukaan tässä menee talvisin hiihtolatu.

lokakuuta 08, 2012

Torilla

Eilinen päivä menikin yllättävän nopeasti. Aamulla sovin kollega Simonin kanssa, että nähdään keskustassa torialueen laidalla ja lähdin yhdentoista bussilla kotoa. Suuntavaistoni ei vielä ihan täysillä pelaa keskustassa ja lähdin luonnollisesti väärään suuntaan, kun pääsin bussista ulos. Onneksi oli kartta mukana ja pienen arpomisen jälkeen paikallistin itseni ja määränpään kartalta.

Torialue on valtavan pitkä pätkä joen varressa. Myyjiä siellä on sunnuntaisin aamu kahdeksasta ilapäivä kahteen. Kyseessä saattaa olla jopa isoin tori koko Euroopassa. Tavaraa oli ihan joka lähtöön elävistä linnuista cd-levyihin, kengistä juustoihin ja helyistä sukkahousuihin. Väkeäkin oli aikamoisen paljon liikkeellä. Itse tyydyin ihmettelemään kaikkea Simonin ja kämppäkaverinsa Iriksen tehdessä ostoksia. Yhden kilon oltermannin hinnalla sai aika paljon vähän erikoisempia juustoja.

Jossain kohtaa hukattiin Iris torin vilkeeseen ja ei etsinnöistä huolimatta enää löydetty häntä. Simon kutsui mut syömään heidän kanssaan ja lähettiin sitten heille katomaan josko kämppäkaveri olisi jo löytänyt tiensä takaisin. Kyllähän Iriskin sitten kotiutui jonkun aikaa odoteltuamme. Lounaaksi syötiin pastaa tomaatti-juustokastikkeella. Ruoan kanssa oli luonnollisesti viiniä, jota Simonin setä valmistaa etelä-Ranskassa. Oli ihan hyvää. :)

Iltapäivällä meinasin tehdä lähtöä kämpille, mutta sitten katottiinkin pari elokuvaa ja lähtö venähti kymmenen bussiin. Hups. Mutta oli mukava päivä ja pahimpaan piski-ikävään sain rapsutella kolmannen kämppiksen (joka oli jossain reissussa) kissaa. Kissa oli aika nuori ja vähän villi, koska mun sormet olis ollu kiva syödä. Mut söötti pieni.



Loppuhuomautuksena todettakoon, että postimerkkejä myynyt kioskin setä ei tiennyt, että Suomi on Euroopassa. No, niinhän sitä sanotaan, että joka päivä oppii jotain uutta. :)

lokakuuta 06, 2012

Pippalot x2

Ei sitten tullut jääkaappi torstaina. Tarkemmin ajateltuna, sähköpostissa ei sanottu minkä viikon torstaina kaappi oli tulossa. Enkä se tulee ensi viikolla. :)

Eilinen oli poikkeus rauhalliseksi muodostuneeseen rutiiniin. Aamulla yritin sadetutkan avulla ajoittaa töihin kävelyn niin, etten ihan kauheasti kastuisi. Onnistuinkin aika hyvin, vaikka pikkasen piti sateenvarjoa kaivaa esille. Töissä oli uuden labran avaiset ja paikalla oli ihan ministeritasoista väkeä. Kävin seuraamassa alkupuheita, mutta koska suurin osa meni yli hilseen, päätin mennä tekemään omia juttuja. Muutaman tunnin päästä tuli sitten kollega sanomaan, että tarjoilu on alkanut ja pitihän sitä sitten mennä hyödytään ilmainen ruoka. :) Tarjolla oli viiniä, koktailpaloja ja dippivihanneksia. Luulen, että dippivihanneksille oli kulhollinen majoneesia (koska sitä on täällä joka paikassa), mutta jäi maistamatta. Koktailpalakokeilut jäi yhteen, koska tonnikala oli ovelasti naamioitunut ja erehdyin sellaisen ottamaan. Mutta tuli juteltua kollegoiden kanssa mukavia ja syötyä vihanneksia.

Sitten tein vielä muutaman tunnin töitä, kunnes lähdettiin Axelin ja Simonin kanssa hakemaan kaikkien tarvikkeita ja suunnattiin Alexin kotia kohti. Matkalla poimittiin kyytiin myös Bertrand. Alexilla on talo kylässä noin puolen tunnin ajomatkan päässä Liègestä. Talo on remontissa, he olivat purkaneet siitä ison osan pois ja rakentaneet pienemmän osan tilalle. Paikka oli kyllä tosi makee. Alex oli kokannut couscousta, vihanneshöystöä ja makkaroita. Syötiin ja pelattiin paria korttipeliä ja tietysti juotiin olutta. Nukkumaan pääsi aamuyöstä neljän maissa ja unta riittikin sitten yli puolen päivän. Suunnitelmissa oli lähteä tänään vähän katselemaan Alexin luona maisemia, mutta koska ollaan Belgiassa, niin koko päivän on satanut vettä. Lähdettiin sitten vain takaisin Liègeen kolmen kieppeillä.

Kotona tulikin sitten oltua vähän aikaa hereillä ja nukuttua noin 2,5 tunnin päikkärit. Kohta on kello jo sen verran, että voi mennä takas nukkumaan. Huomenna meen mahdollisesti kaupunkiin, kun siellä on sunnuntaisin jonkinlainen tori, jossa myydään vihanneksia ja sen sellaista.

lokakuuta 03, 2012

Vihdoin jääkaappi?

Pitäis kuulemma useammin kirjotella tänne. Ei vaan oo kauheesti ollut mitään tapahtumia mistä kirjoitella. No jaa, maanantaina sentään oli käyty viemässä vanhat lakanat pois ja tuotu uudet tilalle. Parin viikon välein kuulemma vaihtavat lakanat puhtaisiin. Ihan kätevä kyllä, kun ei tarvi ite pestä ja kuivailla täällä lakanoita.

Eilen tuli mailia, että torstaina saattais tulla jääkaappi. Toivotaan parasta, koska kyllä jääkaapiton elämä on aika yllättävän vaikeaa. Mutta toisaalta, onpahan tullut syötyä paljon hedelmiä, kun ne säilyy huoneenlämmössä. Tänään kävin kaupassa, koska huomenna pitää olla illasta paikalla, jos jääkaappi tulee ja perjantaina on tarkoitus mennä työkavereiden kanssa jälleen syömään. Tosi kiva kyllä, kun viitsivät pyytää mua mukaan.

Viikonloppuna ajattelin mennä katsomaan löydänkö keskustasta lankakauppaa, koska Suomesta otin mukaan vain yhdet puikot. Nyt kun villatakki on kainalokorkeudessa, pitäisi hihat tehdä seuraavaksi, jotta voi aloittaa raglan-kavennukset. Periaatteessahan silmukat voisi laittaa vaan langanpätkälle odottamaan ja ottaa samat puikot käyttöön, mutta onpahan hyvä tekosyy mennä lankakauppaan. :)

Ai niin, kerroin työkavereille siitä eläimestä, jonka näin ekoina päivinä ja arvaus oli, että kyseessä oli jonkinlainen vuohi. Kuulemma niitä elää näissä metsissä. Täällä on myös villisikoja luonnonvaraisena, mutta niihin en ole onneksi vielä törmännyt.

syyskuuta 30, 2012

Jonotusta ja metsää

Eilen kävin kaupungissa ostamassa bussiin halvempia lippuja. Päästyäni paikalliseen lipputoimistoon, oli jonossa noin 200 ihmistä ennen mua. Onneks sentään oli vuoronumerot, että saattoi todeta taulussa olevan numeron (340) ja oman numeron (530) erotuksen olevan sen verran suuri, että odotellessa ehtii hyvin hoitaa asioita. Kävin sitten ostamassa suklaata ja ihmettelemässä vähän maisemia keskustassa. Sain sitten myös ostettua niitä lippuja, eikä jonon purkamisessa kestänyt "kuin" tunti.

Samalla reissulla kävin ihmettelemässä keskustaa muutenkin. Kävin apteekissa hakemassa kurkkupastilleja ja särkylääkettä. Kaikki lääkkeet olivar tiskin takana, joten puoliksi ranskaksi ja puoliksi elekielellä piti toimia. Sain kuitenkin Strepsilsejä ja särkylääkettä, että ihan onnistunut reissu. Paikallistin myös yhden kirkon, jota työkaveri kehui, mutta en sisällä asti vielä käynyt katsomassa. Kuvassa näkyy osa julkisivusta. Toinen samanoloinen pytinki on parin korttelin päässä.

Tänään kävin sitten lähimetsässä tutkimassa uusia reittejä. Piti tehdä vaan ihan pieni ulkoilu, kun vähän flunssainen olo oli, mutta puolitoista tuntia siinä vierähti. Ihan mahtavas metsäalue kyllä tuossa ihan vieressä. Ihan kauhean hyvin ei ollut opasteita ja vähän piti polkua etsiskellä takaisinpäin, mutta mahtavat maisemat kyllä.




Tein myös hieman lähempää tuttavuutta paikallisen maaperän kanssa, mutta ei mitään vakavampaa onneksi. Polvi vähän naarmuilla ja toinen pohje taisi kolahtaa kiveen. Ensimmäisen tietysti tarkistettiin, ettei kukaan nähnyt, seuraavaksi tarkistettiin kameran kunto ja sitten vasta jalat. :)

syyskuuta 27, 2012

Rutiinit käyntiin

Maanantaina seikkailin itseni lähemmäs keskustaa ruokakauppaan. Aika pitkään sai tavailla hyllyjä, että mitä missäkin oudon näköisessä purkissa oli. Hedelmien punnitus oli myös mielenkiintoista, koska tuotteilla ei ole numeroa lainkaan. Vaa'assa on kaksi kuvaa, hedelmät ja vihannekset. Kuvaa napauttamalla sitten pääsee valitsemaan hedelmän tai vihanneksen (onneksi on myös kuvat eikä pelkästään ranskankieliset nimet) ja esimerkiksi päärynöitä oli kolmea eri lajiketta, joista piti valita oikea. Ihan kätevä systeemi, kun hoksasi miten se toimii. Korttien käyttö ei täällä ole niin yleistä kuin Suomessa, mutta isommissa kaupoissa kyllä on tähän mennessä käynyt electronkin. Kassajonossa vaan joutuu odotteleen ihmisiä, jotka kaivelee tasarahaa niistä viimeisistäkin senteistä. :) Hämmennyin jossain kassalla, kun annoin mielestäni tasarahan ja sainkin yhden sentin takaisin. En olis kyllä sitä tarvinnut..

Tiistaina oli töissä palaveri ja olin vasta joskus puoli seitsemän aikoihin takaisin kämpillä. Olin suunnitellut tiistaille lenkkeilyä, mutta se sitten jäi. Yliopistolla on yksinkertaiset ikkunat ja lämmitys ei ole vielä päällä. Vähän käy työskentely vilpoiseksi, kun sisällä on kylmempää kuin ulkona. Toivon mukaan ensi viikolla lämmitys kytketään päälle.

Eilen pääsinkin sitten mukaan työpaikalla kerran vuodessa järjestettävään ravintolailtaan. Söimme keskustassa ravintolassa, joka tarjoaa perinteistä belgialaista ruokaa. Käytännössä melkein kaikki seurueesta söi lihapullia ranskalaisilla, joka on liegeläinen ruokalaji. Annokseen kuului siis kaksi puolen nyrkin kokoista lihapullaa ja ranskalaisia. Tänään on jonkinlainen ranskankielisen vähemmistön juhlapäivä, ja ranskankielinen yliopisto ja koulut ovat kiinni. Kaupungilla riitti siis vilskettä.

Loppuun vielä näkymä huoneen ikkunasta:

syyskuuta 23, 2012

Rauhallinen viikonloppu

Eilisen vietin melkolailla huoneessa loikoillen ja rentoutuen. Kävin sentään lähimetsään tutustumassa kävelylenkillä, mutta kamera unohtui matkasta. Tietenkin juuri sillä kertaa polulla oli keskikokoisen koiran kokoinen "peura". Ei harmainta hajua siitä mikä eläin oli kyseessä, mutta pienoisbambilta se näytti. Oli aika hienoa! Tosi paljon oli myös hyvin käyttäytyviä koiria ulkoilemassa. Monet oli vapaana ja kiltisti pysyttelivät tosi lähellä omistajiaan, eivätkä ryntäilleet vieraiden perään. En kehdannut keltään kysyä, että saako rapsuttaa. :)

Tänään sitten sain aikaiseksi mennä bussilla käymään kaupungilla. Bussi kulkee ihan tästä asuntolan vierestä ja sillä pääsee noin 20 minuutissa keskustaan. Kertalippu maksaa 1,70 ja kymmenen kerran kortilla matkan saa eurolla. Sunnuntaisin ei kaupungilla tietysti kauheasti ollut kauppoja auki, ruokapaikkoja kuitenkin ihan kivasti. Vaikka päädyinkin sitten todella ankeaan vaihtoehtoon ja söin hampurilaisen. En kuitenkaan mennyt mäkkäriin, vaan vastakkaisella puolella katua olleeseen Quick-burgeriin. Aika lailla samaa mättöä se kyllä oli kuin mitä kotimaassakin. Ehkä hivenen erilainen maustaminen.

Tänään menin keittämään iltapäiväteetä ja keittiössä oli porukkaa tekemässä ruokaa. Jäin sinne sitten jutustelemaan ja mulle tarjottiin ruokaa ja olutta. Ei huono keikka. :) Tarvinnee joku päivä tehdä vastapalvelus ja kokata jotain muillekin.

Ja vielä piti muistaa mainita, että kirkonkello tuo tunnelmaa, kun se kuuluu tosi selvästi huoneeseen. Sitä soitetaan aamulla yhdeksästä eteenpäin iltakymmeneen aina tasalta ja puolelta. Ja ihan asuntolan vieressä on lehmien laidun. Katselin eilen lehmiä vähän kauempana laitumella, mutta tänään ne olivat ihan asuntolan vieressä. Huippua! Kuvassa on kyseisiä lehmiä ja asuntola taustalla. Oman huoneeni ikkuna on toiseen suuntaan tuolla vasemmanpuoleisimman rakennuksen takana.


syyskuuta 21, 2012

Vihdoin Liège

Eilinen päivä kului matkustaessa Grazista Liègeen. Ensin taksilla lentokentälle ja koneen vaihto Frankfurtissa. Brysselin lentokentältä junaan ja junan vaihto Leuvenissa. Liègen rautatieasemalta taksilla asuntolalle. Ekan kuukauden vuokran maksoin saapuessa ja jatkossa aina saapumispäivänä käyn maksamassa vuokran. En tiedä maksavatko paikallisetkin vuokran tiskille vai käyttävätkö he pankkisiirtoja.

Huone on suht pieni kolmannessa (ylimmässä) kerroksessa, mutta ihan hyvin tänne mahtuu. Sängyssä on hyvä patja, mikä tärkeintä. :) Ja lakanat vaihdetaan kahden viikon välein talon puolesta. Huoneessa on aika viileää, koska lämmityskausi ei ole virallisesti alkanut vielä. Aamulla patteri kyllä oli lämmin ja kahden villatäkin kanssa ei nukkuessa tarvinnut palella. Täällä on siis oma huone ja naapurin tytön kanssa yhteinen suihku. Pesuallas on oma siinä suihkun vieressä. Vessoja on kolme, jotka jaetaan kahdeksan ihmisen kesken. Samassa kerroksessa on neljä tälläistä kahdeksan hengen osiota ja keittotiloja kerroksessa on kaksi. Yhteisiä jääkaappeja ei ole, vaan jääkaappi pitää vuokrata erikseen. Ilmeisesti pitää lähettää sähköpostia johonkin, muta ehtiihän sitä tässä. Makaroni säilyy hyvin ilmankin. :)

Tänä aamuna lähdin sitten etsimään rakennusta, josta löytyy työpiste. Ei ihan taittunut matka vartissa, vaikka Google niin lupasi. :) Mutta löysin perille pienen metsäseikkailun jälkeen. Takaisinpäin löysinkin sitten vähän paremman kävelyreitin, jota voin ensi viikolla koittaa noudattaa. Yliopiston väki oli tosi mukavaan kaikki tuli esittäytymään (ehkä pari nimeä jäi mieleen) ja mut otettiin heti lounasryhmään mukaan. Täällä on yleensä tapana vaan syödä sämpylää lounastauolla, mutta opiskelijaravintoloitakin on pari. Tämän päiväinen lounas oli tomaattikeittoa ja kohtalaisen kokoinen leipä. Tarkkaa hintaa en muista, mutta vitosen setelistä sai kahden euron kolikon ja hiluja takaisin. Eli alle kolme euroa.

Siinäpä nyt mieleen tulleita juttuja. Kuvia tulee ehkä otettua paremmin nyt viikonloppuna.

syyskuuta 19, 2012

Graz, osa3

Eilinen päivä meni todella vauhdikkaasti. Puoli yhdeksältä alkoi esitykset ja ohjelma loppui puoli neljän maissa. Viideltä piti lähteä kohti illallispaikkaa ja illalliselta pääsi hotellille puoli kaheltatoista. Mutta oli illallinen kyllä sen arvoinen.

Ravintola oli Schlossberg, eli "Linnavuori". Upea maisema kaupungin yli ja älyttömän hyvää ruokaa. Ensin oli tietysti alkudrinkki ja koktailpaloja. Sen jälkeen siirryttiin sisätiloihin. Alkuruokana oli kermaista paprikakeittoa ja pääruokana härkää paikallisilla yrteillä maustettuna ja lisukkeena kurpitsaa ja perunarullia.  Ruuan kanssa tarjoiltiin luonnollisesti viiniä tai olutta ja lisää tuli pyytämättäkin. Lopuksi oli vielä jälkiruokabuffet, jossa oli neljää erilaista herkkua. Itse otin palan omena "struudelia", eli piirakkaa, vaniljakastikkeella ja kerrossuklaa-annoksen. Tarjolla olisi myös ollut "taikinapallo"luumuja ja juustoja, mutta kaikkea ei millään jaksanut syödä. Samassa pöydässä istui neljää muutakin kansalaisuutta, unkarilainen, itävaltalainen, saksalainen ja italialaisia. Hauskoja keskusteluja oli pitkin iltaa.

Ylös ravintolalle pääsi joko rappusia, raitiovaunulla tai hissillä. Ylöspäin menin raitiovaunulla, joka kiipesi hyvin jyrkässä kulmassa ylöspäin. Komeat maisemat, vaikka pikkasen hirvitti nousta niin korkealle. Alaspäin tulin rappusia, mutta niissä ei hirvittänyt yhtään.

Tänään oli sitten vuorossa oma esitys iltapäivällä, joka meni ihan hyvin. Sain hyvää palautetta selkeydestä, mikä oli kiva kuulla. Kaiken kaikkiaan tosi hyvin järjestetty konferenssi ja mukava tunnelma.

Laitan tähän linkin, josta voi katsoa kuvia. En viitsinyt niitä ladata tähän, kun tulee muuten niin pitkä teksti. Kuvia Grazista.

syyskuuta 17, 2012

Graz, osa2

Hotelliaamiainen oli ruhtinaallinen, pöydästä löytyi kaikkea maan ja taivaan väliltä. Halutessaan olisi voinut keittää kananmunakin itse sopivaan asteeseen.

Tänään oli oli virallinen konferenssin avaus ja esityksiä piisasi iltaan asti. Osa esityksistä ja postereista oli ihan mielenkiintoisia, osa aika kaukana omasta hommasta. No, tulipahan tiskirätti valmiiksi, vaikka pariin kertaan piti muutama kerros purkaakin. :)

Lounastauolla kävin kävelemässä joen rannassa parin paikallisen tutkijan kanssa. Kameraa en jaksanut käydä huoneesta hakemassa, mutta ehkä huomenna voisi käydä kameran kanssa pyörimässä lähistöllä. Ainakin kukassa oleva (luultavasti) kiinanruusupensas pitää käydä kuvaamassa. Keli oli mahtava, +22 varjossa ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Seitsemän aikaan kyllä alkaa jo selvästi hämärtyä ja on tarpeen sytyttää valot.

Lähdin vielä syömään eilisen brasilialaisen tuttavan kanssa. Seikkailtiin bussilla ensin keskustasta ohi ja palattiin toisella bussilla takaisinpäin. Perinteisessä pubissa oli ihan hyvä olut ja salaatti. Olisi tietysti pitänyt tilata makkaraa, mutta ei yhdeksän maissa enää viitsi kovin raskaasti syödä. Takaisinpäin selvittiin sentään yhdellä bussilla. :)

syyskuuta 16, 2012

Graz

Onnistuneesti hotellilla Grazissa. Iltapuhteeksi on hyvä kirjotella vähän blogia ja mennä sitten nukkumaan. Lennot sujui oikein mukavasti ja tasaisesti. Ensimmäisessä koneessa jopa juttelin naapurin kanssa lämpimiä. Toisessa koneessa istuin hipihiljaa saksalaisen pariskunnan vieressä. :) Lufthansalla sai molemmilla lennoilla pientä välipalaa ja juomaa, vaikka jälkimmäinen lento Frankfurtista Graziin oli vain noin tunnin mittainen. No, olipahan jotain tekemistä koneessa ja ruuat oli kyllä ihan hyviä.

Taksimatka lentokentältä hotellille olikin sitten vähän jännempi kokemus. Taksikuskilla oli autossa kaksi vaihdetta, täysillä tai paikallaan. Kaistaviivat oli suuntaa antavia ja kuski roikkui edellä ajavien puskurissa ihan urakalla. Mutta toisaalta se kyllä sitten teki tilaa, jos joku laittoi vilkun päälle ja vaihtoi kaistaa sen eteen. Tiedä sitten sattuiko kohdalle vain erityinen yksilö, vai onko kaikki taksikuskit täällä samaa kaliiberia.

Hotellihuoneen ikkunasta näkyy vähän erilainen maisema kuin kotona.


Ehdin jo tervetulotilaisuudessa jutella kolmen tyypin kanssa. Yksi oli Aalto-yliopistosta, yksi Brasiliasta ja yksi Japanista. Opin kaikenlaista jännää Brasiliasta, kuten että siellä suurin osa energiasta tuotetaan vesivoimalla ja yli puolet autoista on flexifueleja. Oho. Huomenna konferenssi alkaa varsinaisesti pyöriä ja ohjelmaa on merkitty yhdeksästä puoli seitsemään. Pari kahvitaukoa ja parin tunnin lounastauko tuo sentään vähän katkosta päivään.

Ja mainittakoon vielä, että virkkasin lentokoneessa tiskirättiä.

syyskuuta 15, 2012

Säätöä

Alunperin ajattelin tehdä tuon välilehden Belgian seikkailuista, mutta ehkä on kumminkin helpompi suoraan kirjoittaa jutut tähän. Tuskin tätä kuitenkaan hirvittävän moni täysin vieras ihminen lukee. Otsikon mukaista säätöä siis hieman tässä blogin kanssa.

Enemmän säätöä on ollut pakkaamisen kanssa. Ajattelin, että yhdellä laukulla ja repulla pärjää ihan kevyesti, mutta kyllä nuo kapsakit taitaa aika täyteen tulla. Tosi vaikea miettiä, että mitä kaikkea sitä voi tarvita kolmen kuukauden aikana. Toisaalta turha sitä on stressata pienistä asioita, kun kyseessä ei kuitenkaan ole retki erämaahan. Kunhan on passi ja lompsa mukana, niin luultavasti pärjää.

Jotenkin lähtö ei tunnu vielä kauhean todelliselta. Huomenna lentokentällä varmaan alkaa tuntua todemmalta. Tai viimeistään konferenssista Liégeen mennessä.

elokuuta 31, 2012

Edit: Otsikko unohtu

Valmiita on vaikka kuinka paljon, kuvat vaan uupuu. Virkattuna on kaksi mattoa (yksi iso ja yksi pieni) ja 128 pientä neliötä, jotka yhdistyvät aikanaan peitoksi.

Kangaspuilla syntyi neljä mattoa, joista yksi lähti häälahjaksi ja siitä jopa on kuva.

Yksi Myrskylintu (huivi) Neuleaddition värjäämästä langasta ja koukutut lapaset. Lapasista tosin puuttuu vielä vähän, mutta nopeasti ne valmistuu.

Lisäsin tuohon yhdeksi välilehdeksi otsikon Belgia, joka kertoo kolmen kuukauden vaihtoprojektista Belgiaan tänä syksynä. Järkevintä ehkä olisi ollut tehdä toinen blogi, mutta en jaksanut. Täytyy sitten tehdä, jos tuo pelkkä teksti alkaa paisua epäkäteväksi.

huhtikuuta 23, 2012

Lisää mattoja

Oho, onpas tästä matosta kauan aikaa. Tuosta seuraava tuli tehtyä siskon perheelle joululahjaksi (ei tullut kuvattua) ja seuraava siskon pyynnöstä hänen kaverilleen tuparilahjaksi (samanlainen kuin siskon, eikä vieläkään kuvaa). Seuraava matto valmistui ihan itselle, tadaa.



Halkaisija on noin puolitoista metriä ja tekemiseen meni muutama viikko. Ohje on Kauhavan kangasaitan. Aikaa kului lähinnä siitä syystä, että innostuin vähän liikaa ja sain ranteen kipeäksi 10mm virkkuukoukun ja jäykän trikookuteen kanssa. Mutta kyllä lopputulos on sen arvoinen. Onneksi äidin varastoista löytyi vielä paljon lisää trikoota monissa väreissä. En tiedä tarkalleen kuinka vanhoja kuteet ovat, mutta ainakin laatu on todella hyvä. Vähän pienempiä mattoja on suunnitteilla erinäisille ihmisille lahjoiksi, niistä lisää ehkä myöhemmin.

Pikkuhiljaa varmaan pitäisi laittaa esikasvatusta vaativat siemenet multiin, jotta ne ehtivät ensi kesänä tuottaakin jotain. Kasvimaalle rakentelin syksystä kohopenkkejä, niitä pitänee vielä kohottaa lisää. Toivon mukaan tänä vuonna onnistuisin vähän paremmin viherpeukaloinnissa kuin viime vuonna. Taimien harventaminen on kompastuskivi, mutta ehkä sitä vaan täytyy koittaa sydän kylmettää ja nyhtää pieniä taimen alkuja riittävästi pois penkeistä, jotta muilla on tilaa kasvaa.

huhtikuuta 07, 2012

Inspiraatio

Kyllä tää blogimaailma vaan on jännä. Tänään luin Jatan blogista ihanista eläinhahmoista, jotka on tehty yllätysmunien sisäkuorien päälle. Ihan pakko oli sitten kokeilla tehdä ja ensimmäiseen sain juuri liimattua korvat. Pitihän se tulla heti bloggaamaan. :)





Tuohon edustaan voisi vielä kehittää jotain koristetta. Ehkä rusetti kaulaan tai jotain.



Ihan älyttömän yksinkertainen tehdä ja hurmaava lopputulos. Ainakin minusta. :) Ihania pääsiäistipuja ja muita eläimiä löytyy tuolta linkin takaa. Hyvää pääsiäistä kaikille toivottelee vastavalmistunut lohikäärme!

maaliskuuta 10, 2012

Lisää kuvia

Ehkä vähän parempia kuvia valmistuneesta Oranjesta. Muutin vähän kaaviota kauluksen alta, koska ajattelin, että kuvio olisi selkeämpi. Lankana on valkoinen Lanett ja Neuleaddiktion värjäämiä sukkalankoja. Värit toimii mun mielestä tosi kivasti. Tein yhdellä 80 cm pyöröpuikolla, joka tais olla kokoa 3 mm. Seuraavaan puseroon pitää tehdä isommat hihat ja leveämpi hartiaosasto. Haavailin vihreistä napeista, mutta kaupasta ei löytynyt sopivan värisiä. Onneksi löytyi sopivat violetit tilalle. Napit tarvinnee ommella uudestaan, koska ne ei meinaa villalangalla oikein pysyä. Mutta niitä kuvia.


Kokonaisuus.


Kaarroke.


Kauluksen yksityiskohta.

Tein myös uudet piskilenkkilapaset. Edelliset on vuodelta, öö.. -97. Pikkasen alkoi olla reiän tynkää vanhoissa. Sama malli muuten, mutta näin vähän vanhempana maltoin tehdä kerralla riittävän pitkän sormiosan. ;) Langat on seiskaveikkaa, siskolta saatuja jämiä. Nelosen puikoilla tuli valmista muutamassa päivässä. Ihan kiva tuon kahden kuukauden paitaprojektin jälkeen.


Vanhat reiät.


Uusi ja vanha vertailussa.

maaliskuuta 03, 2012

Tädää



Kuva on otettu hämärässä, mutta ehkä siitä jotain näkyy. Napit on violetit, vaikka näyttänevät mustilta. Pakko oli vaan laittaa heti, kun sain viimeisen napin ommeltua. :)

helmikuuta 29, 2012

Arvontaa

Mutta jälleen ei minulla, vaan Virveriikalla. :)

helmikuuta 24, 2012

Hip hei

Oranje on nappeja vaille valmis! Yläosasta tuli lopulta M-kokoinen muutamilla ylimääräisillä kavennuksilla. Hihat kinnaa jonkun verran, mutta täytyy käytössä sitten katsoa haittaako se. Jotkut ihanat limen vihreät napit olisi hakusessa, vielä en ole ehtinyt nappikauppaan. Saa nähdä milloin napit löytää tiensä takkiin. Kaikki langanpäät on jo päätelty, että hommahan on jo sinänsä pitkällä. Kuvata en vielä jaksanut, eli pääsen vielä toiseenkin kertaan hehkuttamaan, että se on valmis. :)

Siskon toiselle muksulle olen tehnyt Rippleä (jonka ohjetta en juuri nyt löytänyt linkkiin, googlella kyllä löytyy). Alkuperäinen idea oli tehdä kolmen kerroksen paksuisia raitoja vuorotellen ruskealla ja valkoisella. Ruskea lanka otti ja loppui, joten peiton toinen reuna toteuttaa tätä suunnitelmaa ja toinen reuna on valkoinen. Lisäksi "aallot" ovat poikittain, koska alunperin ajattelin jaksaa tehdä itselleni torkkupeiton. Aina ei kaikki suunnitelmat toteudu, mutta toivotaan, että tulevalle nappulalle peitto sitten kelpaa.

Muuten onkin ollut vähän hiljaisempaa. Aika menee hirvittävän nopeasti töihin ja piskeihin. Karvakorvien määrä lisääntyi kun taloon tuli toinen Pesun kautta kotia etsivä koiruus, Manna.

Ihanan valoisaa on kyllä jo tullut. Ehkä tästä kevään edistyessä taas saa käsityöintoakin vähän kohoteltua, vaikkei se nyt kovin pahasti ole kadoksissa ollutkaan. Isommat työt vaan edistyy vähän hitaasti, kun aika on kortilla.

tammikuuta 06, 2012

Plääh?

Alan muistaa miksi en tykkää neuloa puseroita/takkeja tmv. muiden ohjeilla. Aina pitää soveltaa, kun koot eivät täsmää. Aloitin tekemään himoittua kirjoneuletta (Oranje). Kokotaulukkoa mittailtuani päädyin M:ään. Ongelmaksi muodostuvat hihat. Haluaisin pitkät hihat, joten siitä ensimmäinen soveltamisen kohde. Toisekseen M-koossa ei ole riittävän isot hihat läpimitaltaan. Päädyn luultavasti tekemään isomman yläosan kuin vartalon, koska hihat kiinnittyvät kirjoneuleosuudessa loppuun takkiin. Mutta jotenkin on vähän plääh olo. Olis niin helppo vaan seurata ohjetta, mutta nyt pitää oikeesti miettiä ihan ite. Kai sitä vaan pitää runnoa hihat valmiiksi, koska sitten pääsee sähläämään varsinaiseen kirjoneuleeseen. Sitä odotellessa kuva ehkä noin 10 vuotta vanhasta lasimosaiikista, jonka nappasin vanhemmilta mukaan ennen joulua.



Kaikesta huolimatta, hyvää alkanutta vuotta kaikille! :D